Hyvän on voitettava paha

”Minä tahdon olla rauhallinen ja tasapainoinen. Se jumalallinen rauha, joka on täyttänyt minun sydämeni, virtaa siunauksena ihmisten sydämiin, niin että kansat rakastavat toisiaan.”  (Kirjeopisto Via, I opetuskirje, 2. mietiskelyohjelma)

Vaikka uskoimme – ja uskomme edelleenkin – hyvään ja hyvyyden voimien ylivoimaisuuteen silloin kun ihmiset ovat riittävän kehittyneitä, opimme pian, että myös pahaa on olemassa ja että sitä vastaan pitää taistella. Eräistä filosofisista uskomuksista huolimatta.

Hyvä ja paha ovat etiikan perusvastakohtapari – maailmassa on molempia. On voimia, jotka esimerkiksi yllyttävät sotaan tai varastamaan tietoa ja käyttämään sitä vääriin tarkoituksiin. Sen vuoksi hyvyyttä pitää voimistaa, tehdä se lujaksi ja silloin kun huomaa pahuutta ja vääryyttä, se on torjuttava niin tehokkaasti kuin suinkin. Useimmiten ihminen on altis kummallekin, hyvälle ja pahalle. Sen vuoksi on tarkkaan tutkittava mitkä ajatukset ovat milloinkin oikeita ja mitkä teot suotavia, silloin hyvyys voittaa ja ihmiskunta kehittyy.

Tärkein osa tästä taistelusta käydään omassa sisimmässä, silti pitää olla erotuskykyä nähdä pahuus myös ulkoisesti, sitä ei pidä hyväksyä. Hyvien asioiden luominen ja tuominen fyysiselle tasolle on jumaluuden toimintaa, tärkeää kehitykselle ja myös – kuten kaikki rakentaminen – ihmisten voimavaroja kuluttavaa. Ihmisen voimavaroja pitää suojella kaikelta väärinkäytöltä ja tuhovoimilta, kuten sodilta ja petoksilta. Pahuus voi toimia myös väärällä nimellä. On syytä erottaa järkevä altruismi, altruismin hyväksikäytöstä – esimerkiksi.

Luomistyö-ajatteluun kuuluu myös monenlaisia eettisiä näkökulmia, kuten ihmisaivojen ja erilaisten henkisten käyttövälineiden kehitys. Väärä ajattelu ja toiminta tekee hallaa omille sekä myös toisten aivoille ja käyttövälineille siinä missä konkreettiset sodat ja petokset kansoille ja kulttuureille. Ja muut ihmiset joutuvat silloin mukaan tavalla tai toisella. Toisen ihmisen käyttövälineiden tuhoaminen – varsinkin, jos se on tahallista – tulee karman lain johdosta omalle kohdalle joskus myöhemmin satakertaisena, ellei siitä luovuta, pyydetä anteeksi ja soviteta mahdollisimman pian.

Kehitys ei näin ollen ole pelkkää ”kehitystä yleensä” vaan myös tietoista ihmisen rakenteen kehittämistä eri luonnontasoilla. Eettinen pohdinta ja eettisesti oikea toiminta antaa sille edellytykset. Pahuuden olemassaolo herättää ihmisen eettisen vaiston, mikä taas on kehityksen edellytys.

_______

Kirjeopisto Vian perustaja Tyyne Matilainen (1911-1989) teki oppilaidensa kanssa henkistä työtä maailmanrauhan hyväksi. Se vaikutti henkisellä puolella, ja kylmän sodan ajan ilmapiiri lientyikin hyvin paljon. Rauhasta pitää puhua, rauhasta pitää säveltää ja kirjoittaa, rauhasta pitää tehdä näytelmiä, oli hänen ohjeensa.

Blogiteksti on Tuula Uusitalon (1942-2019) kirjasta: Hyvyyden voimien palveluksessa. Tyyne Matilaisen esoteerinen filosofia ja sen inspiroimia välähdyksiä. Uuden Safiirin Aikakauskirjat 1 2016.  Via-Akatemian säätiö sr