On kesäloma-aamu. Haudutan aromeja tulvillaan olevaa vihreää teetä ja aamupalaksi rakennan tuoreista marjoista värikkään kukkulan luomujugurtin päälle. Yleensä istun kuistilla aamupalaa nauttien, mieleni hiljentäen ja linnunlaulua kuunnellen, mutta tänä aamuna on ristikon täyttäminen kivaa puuhaa. Sanoja muistin sopukoista etsiessäni aivoni heräävät päivään. Ja sitten kun löytyy oikea avainsana, kokonainen ristikon nurkkaus avautuu tämän yhden oivaltamani sanan avulla. Onnistumisen tunteita! Ja valintoja.
Tuli mieleeni ajatusten kanssa eläminen ja työskentely. Ajatus voidaan kokea ainakin tunteena kehossa tai sanana mielessä. Sana on ajatus muotoon puettuna. Sana on helpompi käsittää kuin tunne, josta ei aina oikein saa kiinni. Itselleni on ollut tärkeää sanallistaa tunteita. Etenkin hankalan tunteen määrittely käsitteeksi ja sanaksi on selkiyttänyt mieleni kiperissäkin tilanteissa. Tunteen sanallistaminen ajatuksen kanssa tuo minut läsnäolevaksi nyt-hetkeen ja hyväksymisen avaraan tilaan.
Ajatukset, tunteet ja sanat ovat elektromagneettisia voimatekijöitä. Ne magneetin tavoin vetävät puoleensa samanlaista tai hylkivät toista voimakenttää. Sähköisinä purkauksina ne voivat niin sanotusti kiertää samaa rataa tai luoda uusia yhteyksiä. Ajatuksilla ja niitä ilmentävillä sanoilla on voimaa rakentaa ja jäsentää todellisuutta. Ei ole ”aivan sama”, mitä sanoja tai ajatuksia käytämme. Nyt kun elämme vahvaa individualisoitumisen aikaa, esimerkiksi somemaailmassa pidetään melua siitä, että ihmisellä on oikeus omiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa. On oltava oikeus puhua ja sanoa. Mutta oikeus tuo mukanaan myös vastuun! Herättäisiinkö kuitenkin aivan vakavasti siihen ajatukseen, että maapallollamme on muitakin kuin ”minun tunteeni ja minun ajatukseni”. Meillä on ajatuksellinen ja sanallinen vastuu paitsi itsemme myös toistemme hyvinvoinnin vuoksi.
Tämän aikamme mystikko ja opettaja Caroline Myss puhuu siitä, että ihmisten tulee tarkkailla käyttämiään sanoja ja luoda itselleen täysin uusi pyhä ja jumalallinen sanavarasto. Tämä onkin yksi ratkaisu etsiessämme ulospääsyä kollektiivisesta kärsimystilasta. Ihmisten on ymmärrettävä, että sanoilla on luovaa voimaa ja olemme jatkuvasti kanssaluomisen tilassa. On siis selkiytettävä ajatteluamme! Aikamme toinen mystikko ja tohtori Joe Dispenza tutkii tieteellisin menetelmin meditaation ja luomisen näkymistä aivotapahtumana. Tutkimustulokset osoittavat, että meillä ihmisillä on kyky luoda hyvä ja kaunis todellisuus, jossa ihmiseen sisäistetty jumalallinen potentiaali pääsee esiin. Kiitollisena näen jo lähitulevaisuudessa maailman, jossa ihmisen jumalallista puolta arvostetaan ja kuinka me kaikki nostamme sitä toisissamme esiin.
Via-Akatemiassa opetetaan Kirjeopisto Vian rajajoogaa. Se sisältää ajatusjoogametodin, jonka sanavarasto rakentuu jalouden ja hyvyyden perustalle. Ajatusjoogaa harjoittamalla opimme käyttämään positiivista sanavarastoa hyvyyden eli jumalallisen potentiaalin kasvattamiseksi itsessä, toisissa ja maailmassa. Ajatusjooga opettaa loogista positiivista ajattelutaitoa. Metodin käyttäminen harjoittelussa ja arkielämässä ei tarkoita negatiivisuuden tukahduttamista eikä pakkopositiivisuutta. Ajatusjooga on rajajoogametodi. Rajajoogan sisäistäminen ja loogisen positiivisen ajattelutaidon oppiminen avaavat ymmärrystä siitä, miten energia toimii ihmisten välillä ja miten ihminen luo sekä jumalallisessa että kollektiivisessa kudelmassa.
Emme ole erillisiä yksilöitä, vaan yhteydessä toisiimme koko ajan ja jatkuvasti. Meillä jokaisella on vastuu sanavarastomme käyttämisestä ajatuksin ja sanoin. Yhdessä me luomme ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuutta. Samalla tavalla kuin etsin ristikkoon mieleni historiasta oikeaa sanaa, voin etsiä ja käyttää ajatusta, joka auttaa jonkin tilanteen edistymiseen tai ratkaisemiseen oikealla, järkevällä, viisaalla ja parhaalla mahdollisella tavalla. Kyse on valinnasta, johon meillä kaikilla on oikeus, ja joka tuo mukanaan vastuun.
© Elina Kakko, Via-Akatemia