Miten herkästi lipsahtavatkaan mauttomat vitsit, kevyet loukkaukset, huomautukset, arvostelut ulos. On vaikea saada kieltä kuriin, se tuntuu aina löytävän salakavalan reitin kuuluville. Kieli laulaa ilman ajatusta, ajattelemattomasti. Voiko ajatusvastuu olla myös kuulijalla?

Ehkä juuri vahingossa ulos päästetty karkulainen onkin tien näyttäjä itselleni. Yksi tapa löytää vastaus kysymykseen, kuka minä oikeasti olen? 

Nämä karkuun päässeet salasanat, loukkaavat ilmaukset kertovatkin minulle itsestäni. Ne paljastavat sisäiset pelkoni ja ennakkoluuloni. Voin tavoittaa tuntemattoman sisimpäni pahimmatkin möröt vahingossa heitetyn herjauksen muodossa, jos ymmärrän kuunnella, mitä sanon.

Karkuun päässyt ajatus on raottunut ovi sisimpääni, jos uskallan katsoa ja tunnistaa sen. Loukkaukset toimivat autopilottijärjestelmässämme. Sen pohjalla on kuva, joka on muodostunut itsestä jo lapsuudesta alkaen, joidenkin käsitysten mukaan paljon ennen syntymää. Kuva, joka toistaa sukumme, vanhempiemme, arvostelijoidemme synnyttämää ajatustottumusta. 

Klaus Rahikainen kirjassaan Alussa on ajatus, toteaa, että kohtaamalla ja paljastamalla kaikki salasopukkamme ja pelkomme yksi toisensa jälkeen, tulee tehtyä tilaa omalle, luonnolliselle ilolle ja autuudelle.

Ei tarvitse kuin oivaltaa, että se mitä sanon, kertoo, kuka ja millainen olen. Juuri sillä hetkellä voin käyttää ajatusvaltaani muuttaakseni itseäni. Kunhan vain uskallan kohdata sisäisen heikkouteni ja reflektoida sanojani, tunteakseni itseni paremmin.

Sisältääkö vapauskäsite myös vastuuta vapaudesta vai onko se yksinkertaisesti vapautta vastuusta?

Sananvapaus on meille tärkeää ja voimme olla kiitollisia siitä, että meillä on lupa ajatella ja lupa pukea ajatuksiamme sanoiksi, puheiksi ja teoiksi. Mutta mitä tarkoittaa vapaus? Eläintarhasta irralleen, vapauteen karannut villieläin ei tiedä urbaaniympäristön pelisääntöjä eikä niitä myöskään voi noudattaa. Siksi se tulee aiheuttaneeksi vahinkoa ympäristölleen enemmän kuin jos se seikkailisi luonnollisessa kotimaisemassaan. Sen liikkumista on rajoitettava ja se on palautettava takaisin aidatulle alueelleen, jottei se itsekään vahingoitu turhan poukkoilun tähden.

Ihminen, joka vapauttaa kielensä tietoisuuden, itsetutkiskelun ja itsekurin tarhasta, voi sanoillaan aiheuttaa vahinkoa ympäristölleen. Loukkaavat puheet saattavat toimia herätteinä muille ihmisille. Ne ovat provosointia ja vahingoittavat myös puhujaa itseään, jos hän ei pysty näkemään omien sanojensa taustalla heijastuvaa kuvaa itsestään.

Loukkaamattomuus ja loukkaantumattomuus

Ainakin yhtä vaikeata kuin on olla ajoittain loukkaamatta kanssakulkijoitaan, on olla loukkaantumatta itseen kohdistuvista kommenteista. Aina ei ilmaisujen tarvitse olla edes negatiivissävyisiä, kun alempi mieli kääntää ne hyökkäyksiksi itseä kohtaan.

Perinteinen suomalainen ilmaisu: pahoittaa mielensä, on varsin kuvaava. Kuka minun mieleni pahoittaa? Minä itse pahoitan mieleni, jos annan sen tapahtua.

Loukkaantuminen tietyissä tilanteissa tuntuu kyllä oikeutetulta, mutta onko se tarpeellista? Nykyinen tiedonvälityskin pyörii loukkaantumisten ympärillä ja siten pitää haavoittuvuuden mielialaa yllä. Kun sallimme mielemme pahoittua ja loukkaantua, päästämme negatiivisen energian itseemme. Mitä pidempään ja useammin sitä toistamme ja pyörittelemme, sitä tiukemmin se asettuu osaksi itseä. Maailmamme alkaa pyöriä loukkaantumisten ympäröimässä montussa. Mikä tahansa sana tai asia voi käynnistää tämän reaktion. 

Irti päästämisen toteuttaminen näissä tilanteissa on vähintäänkin haastavaa. Miten hallita tuota sisäistä tarinavirtaa, joka turhankin herkästi vääristää kokemuksemme itsestä ja kohdallemme tulleista tilanteista? Alempi ajatusmaailmamme on niin voimakas ja toimii refleksin nopeudella. Emme itseasiassa tunnista edes reagoivamme automaattisesti, ilman ajatusta. Toimimme siis silloinkin ajattelemattomasti.  Katselemme jossakin tilanteessa luomaamme tai toisen ihmisen ilmaisussa syntynyttä kuvaa itsestämme. Paremman kuvan puutteessa takerrumme siihen, noidankehä jatkaa pyörimistään.

Oman tietoisuuden tason tavoittaminen ja kohottaminen tunneminän yläpuolelle tarkoittaa tunteiden hallintaa. Minä olen enemmän kuin tunteeni. Minä olen enemmän kuin kuva, jonka tunteeni minussa synnyttävät. 

Jokaisen on löydettävä oma menetelmänsä. Mikä vain auttaa päästämään irti loukkaajan tai uhrin kuvasta itsessä. Tietoinen, positiivinen ajatus on tehokas. Sitä voi toistaa niin monta kertaa, että tietoisuus vapauttaa itse itsensä. Se on yksi askel kohti sisäistä rauhaa, jota etsimme.

© Sirpa Kupulisoja, Via-Akatemia