Via-Akatemian säätiö ja Via-Akatemia
Vuonna 1995 Kirjeopisto Via ja Via ry perustivat Via-Akatemian säätiön ylläpitämään Via-Akatemiaa. Via ry lahjoitti säätiön perustamispääomaksi kunnostamansa Kaukalinnan pappilan, joka on Kerimäen puukirkon alkuperäinen kappalaisen pappila, valmistunut alun perin 1853.
Säätiön sääntöjen 2 §:ssä määriteltiin säätiön tehtävät: ”Säätiön tarkoituksena on järjestää ja tuottaa koulutusta ja toimintaa, joka tukee Kirjeopisto Viassa opiskeltavan T. E. Matilaisen ja M. Salosen kehittämään loogiseen positiiviseen ajattelutaitoon pohjautuvan raja-joogan sovellustyötä”. Kun Kirjeopisto Via siirtyi Via-Akatemian säätiön sr omistukseen 2015, tuli säätiön tehtäväksi ylläpitää myös Kirjeopisto Viaa ja jatkaa Kirjeopisto Vian rajajoogan opetustehtävää.
Säätiön tehtävät ovat Via-Akatemian ylläpitäminen, kustannus- ja julkaisutoiminta sekä tilojen vuokraaminen majoitukseen, koulutuksiin, juhliin ja tapahtumiin sekä yhteydenpito. Via-Akatemian toiminta tapahtuu pääsääntöisesti Kerimäen Kaukalinnassa, mutta yleisöluentoja ja seminaareja järjestetään myös muualla Suomessa, lähinnä Helsingissä, Turussa ja Tampereella.
Avoin yliopisto-opetus: Via-Akatemian merkittävimpiä koulutustapahtumia ovat olleet mm. avoimen yliopisto-opetuksen järjestämisen puitteissa toteutetut psykologian perusopinnot 1995–96, filosofian aineopinnot 1996–2000, yrityksen taloustieteen laajat perusopinnot ja yleisopinnot eri aloilta, jotka toteutettiin yhteistyössä Joensuun yliopiston kanssa. Uskontotieteen aineopinnot 2003–07 toteutettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. Nämä ainevalinnat olivat luonnollisia, koska psykologian, filosofian ja uskontotieteen puitteissa tapahtuvat luontevimmin rajajoogaan ja meditaatioon liittyvät elämänfilosofiset pohdinnat.
Lyhytkursseja on ollut ohjelmassa eri aloilta ja teemavalikoima on sivunnut henkisyyttä harrastavien ihmisten mielenkiintoja. Laajempia opintokokonaisuuksia on järjestetty mm. seuraavista teemoista: henkinen astrologia, reiki, NLP, ryhmätyö, sielun psykologia, enkelit, meditatiivinen laulu, kirjoittaminen, puutarhanhoito jne. Lyhytkurssien aktiivisin aika sijoittuu vuosituhannen vaihteen molemmin puolin.
Kirjeopisto Vian rajajoogan täydennyskoulutukset 1999-2005: Kirjeopisto Vian rajajoogan kehittäminen, tutkiminen ja käytäntöön soveltaminen on Via-Akatemian päätarkoitus. Laajamuotoisempi rajajoogan syventävä ja tutkiva jatko-opetus käynnistyi Via-Akatemiassa alkaen vuonna 1999. Kaikkiaan kolme 20 jooganharjoittajan ryhmää (ryhmä I 1999-2000, ryhmä II 2000-2001 ja ryhmä IIII 2002-2003) työskenteli lukuvuoden ajan intensiivisesti paneutuen pohtimaan rajajoogan kymmenen opetuskirjeen sisältöjä.
Pienempimuotoista rajajoogan soveltavaa pohdintaa ja opetusta on ohjelmassa jatkuvasti. Se nivoutuu käytännöllisten talkootöiden oheen, koska puutaloissa sekä säätiön ja yhdistyksen asioiden hoitamisessa, lehtien toimittamisessa ja muun ohjelman järjestämisessä työtä oli ja on paljon. Talkootyö toimii kehitysmetodina ajatusjoogan käytäntöön soveltamisessa. Myös Via-Akatemiaa ylläpidetään talkootyövoimin.
Ajatusjoogakoulut ja ohjaajakoulutus: Toiminnan painopiste on siirtynyt Kirjeopisto Vian rajajoogan perus- ja jatko-opetukseen ja ohjaajakoulutukseen. Kirjeopistomuotona 1955 alkanut rajajoogan opetus on siirtymässä yhä enemmän verkkoon sekä reaaliaikaisena etäopetuksena että ohjattuna itseopiskeluna.
Puutarhakonsertit: Via-Akatemian ja Via ry:n yhteistyönä toteutettiin kymmenen puutarhakonserttia sunnuntai-iltapäivisin heinä-elokuun vaihteessa vuosina 2005-2014. Konserttisalina toimi Kaukalinnan puutarha ja taiteilijoiden esiintymislava sijoitettiin pihakennuksen liiterin avattujen ovien eteen. Taiteilijat etsi ja kutsui oopperalaulaja, bassobaritoni Juha Kotilainen musiikkiystävistään. Esiintyjinä on ollut alansa huippuammattilaisisia ja aloittelijoita sekä musiikinharrastajia. Musiikilliset teemat liikkuivat laajasti monilla musiikin lajien alueilla. Viimeistä puutarhakonserttia juhlisti Via-Akatemian säätiö sr:n tilaussävellyksen kantaesitys. Timo-Juhani Kyllönen sävelsi Aaltoin tarinan, opus 90 baritonille ja pianokvartetille. Tekstinä vialaisen harrastajarunoilijan Tuulikki Salosen runo Aaltoin tarina.
Puutarhakonserttien tunnelmia
Konserttisali valmiina yeisön saapumista varten. Parhaimmilaan puutarhasalissa lähes 400 vierasta nautti monipuolisista musiikkiesityksistä.
Aaltoin tarinan kantaesitys 3.8.2014 Kaukalinnan X puutarhakonsertissa. Pianokvartetti Belle Etage (Anton Chaussovsky, viulu; Oleg Larionov, alttoviulu; Nikolay Matveev, sello ja Maria Kamchilina-Larionova, piano), Juha Kotilainen, baritoni ja Timo-Juhani Kyllönen, kapellimestari.
Oopperalaulaja Juha Kotilainen ja säveltäjä, harmonikkataiteilija Timo-Juhani Kyllönen olivat puutarhakonserttien kantavat voimat vuodesta toiseen.
Oleg Larionov ja Maria Kamchilina -Larionova vasemmalla. Espanjalainen sopraano Mariá Luz Pérez Llanes oikealla.
Vasemmalla Laulusiskot-kuoro Mikkelistä, johtajana Irja Hänninen. Oik. Kiitosten aika X konsertissa. Järjestelyistä vastanneet Pauli Koistinen, Sinikka Juntura ja Terttu Seppänen sekä taiteilijat kutsunut Juha Kotilainen kiitollisin ja haikein mielin kiittävät yleisöä ja taiteilijoita.
Yleisö viihtyi konserteissa hyvin. Sää oli suosiollinen eikä varasuunnitelmaa Kaukalinnan saliin siirtymisestä tarvinnut käyttää kertaakaan.